lauantai 22. elokuuta 2015

Aloittaisko vaiko eikö?



 Toimin kolumnistina paikaalislehdessämme Nokain Uutisissa, ja koska blogin kirjoittaminen jää selkeästi nyt muiden töiden jalkoihin, niin ajattelin laittaa aina välillä tänne blogiin samoja tekstejä, mitä on jo lehdessä nähty. Tämä teksti aloittamisesta oli lehdessä 21.8.2015.

Ihmiset, joilla on unelmia ja tavoitteita elämässään, ovat tutkimusten mukaan onnellisempia kuin ihmiset, joilla ei unelmia tai tavoitteita ole. Itse asiassa viimeisimpien tutkimusten mukaan sillä, että saavutammeko me edes unelmiamme, ei ole niin paljoa merkitystä onnellisuuden kannalta kuin sillä, että meillä ylipäänsä on unelmia ja tavoitteita. Sillä kuitenkin on merkitystä, että tavoitteet ja unelmat ovat Sinun omia unelmiasi – eivät siis vaimosi, lastesi, ystäviesi, miehesi, äitisi, isäsi tai opettajasi – vaan Sinun.

Toisilla ihmisillä unelmointi ja tavoitteiden asettelu sujuvat kuin vettä vaan. Osalle meistä unelmointi ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Siksi unelmointi kannattaakin aloittaa ihan pienistä tavoitteista, ja vähän aikaa harjoiteltuamme opimme unelmoimaan jo vähän isommistakin asioista.
Unelmien ja tavoitteiden löytymisen jälkeen seuraavatkin mielestäni ne kaikkein vaikeimmat vaiheet: aloittaminen ja jatkaminen. Toiset meistä jäävät junnaamaan liiallisen pohtimisen ja suunnittelun tasolle. Toiset meistä taas ryntäävät kohti tavoitteitaan, ja muutaman päivän kuluttua ovat jo unohtaneet koko tavoitteen. Suunnittelu – ja erityisesti pienten askelten suunnittelu, on tavoitteen kuin tavoitteen kohdalla kannattavaa. 

Erityisen tärkeää on kuitenkin lähteä liikkeelle - aloittaa tekemään joitain aivan pikkuriikkisiä toimenpiteitä unelmansa eteen. Toinen vaikea vaihe on jatkaminen - jatkaminen aivan pienen pienillä toimilla joka päivä kohti omia unelmia. Usein haluamme liikaa ja liian nopeasti, ja unelmiemme elämän rakentuminen romuttuu siihen. Tai sitten emme pääse alkuun ollenkaan, koska mielemme keksii jatkuvasti uusia esteitä ja syitä sille, miksi emme voi, emme pysty, ei kannata jne.
Mutta me voimme, kunhan vain unelmoimme, aloitamme ja jatkamme. Halusit sitten hoikan vartalon, uuden uran tai vaikka viinitilan Italiasta, niin voit – kunhan vain aloitat ja jatkat. Toteutuminen saattaa kestää kuukausia tai vuosia, mutta jossittelemalla unelmasi eivät ainakaan toteudu. Harva asia tässä elämässä on sellainen, mikä on täysin peruuttamatonta, joten mitä jos kokeilisit? Ja muista, että 365 päivää on oikeasti todella pitkä aika. Vuoden kuluttua saatat toivoa, että olisit aloittanut jo tänään.

Pidän muuten MB Aarrekarttakurssin Nokialla 29.8 eli viikon kuluttua. Aarrekarttakurssi on loistava tapa selkiyttää ja innostua omista unelmistaan. Kurssilla on vielä hyvin tilaa! Ilmoittaudu tai kysy lisää: pauliina.avola@pro-energy.fi

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ajatuksia parisuhteesta

Parisuhde, kahden ihmisen välinen suhde, lisääntymisen tarpeesta lähtevä pariutuminen. Miten ikinä parisuhdetta halutaankaan kuvailla, se on yksi ihmisen perustarpeisiin, turvallisuuden tunteeseen liittyvä osa. Parisuhde aiheuttaa meille onnea, iloa, huumoria - ärsyyntymistä, vihaa ja pettymyksiä. Parisuhde on tärkeä elementti elämässämme.

Itse olen ollut parisuhteessa aviomieheni kanssa reilut 15 vuotta. Koen olevani etuoikeutettu, koska juuri minä olen löytänyt elämäni rakkauden. Onko aidon rakkauden löytyminen sattuman varassa, feromonien yhteensopivuutta vai lujaa työtä? Siihen en osaa vastata, mutta uskon, että omilla valinnoilla tähänKIN asiaan voi vaikuttaa aika paljon. 

Onko elämämme sitten pelkkää ruusuilla tanssimista? Ehkä ei. Joku voisi sanoa, että lähtökohtaisesti olemme kuuluneet ns. eroajien riskiryhmään. Olemme teinivanhempia (joiden liiton ei tietenkään odotettu kestävän), olemme yrittäjiä (joiden liitot yleensä tietenkin kariutuvat työmäärän alle) ja olemme kolmen lapsen vanhempia (joiden liitot kaatuvat ruuhkavuosiin ja valvottuihin öihin). On totta, että meilläkin on aina välillä vaikeampia aikoja ja kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo, mutta uskoakseni liitossamme on muutamia elementtejä, mitkä vievät parisuhdettamme koko ajan syvemmäksi ja syvemmäksi. Olemme aina olleet syvästi rakastuneita toisiimme, mutta mitä enemmän yhteisiä vuosia tulee lisää, sitä syvemmäksi koen rakkautemme käyvän. Nyt olenkin päättänyt tehdä "vinkkilistan" - listan siitä, miten minun mielestäni parisuhteisiin on mahdollista saada lisää syvyyttä ja rakkauta.



1)      Sano joka päivä puolisollesi jotain hyvää. Kehu puolisosi ulkonäköä, onnistumista töissä tai iloista ilmettä. Kannustamisella on uskomattoman parantava vaikutus parisuhteessa.
2)      Kiitä puolisoasi päivittäin. Kiitä kaupassa käymisestä, siivoamisesta, ruoasta tai ansaitsemisesta. Huomaa, mitä puolisosi on yhteisen kotinne eteen tehnyt ja kiitä siitä.
3)      Älä nalkuta/valita/riitele sellaisista asioista, joilla ei ole mitään merkitystä enää kuukauden kuluttua. Joskus toisen pienetkin epäkohdat saattavat ärsyttää, ja niistä tekisi mieli sanoa topakastikin toiselle. Älä kuitenkaan tee sitä. Valita puolisollesi vain sellaisista asioista hänen toiminnassaan, joilla on Sinulle aidosti merkitystä.
4)      Älä yritä muuttaa toista ihmistä. Opi tuntemaan puolisosi ja ennen kaikkea opi hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Mikäli Sinua ärsyttää jokin ominaisuus puolisossasi, opettele itse suhtautumaan siihen toisin. Muuta omaa asennettasi, siten Sinulla on paljon helpompaa.
5)      Jos katsotte yhdessä televisiosta esimerkiksi elokuvaa. Tee nämä kaksi asiaa:
a.       Joka kerta, kun elokuvassa suudellaan – suutele puolisoasi.
b.      Joka kerta, kun mainoskatko tulee – suutele ja halaa puolisoasi.
6)      Rakastele puolisosi kanssa mahdollisimman paljon. Erilaiset elämäntilanteet tuottavat haasteita yhteiselle seksielämälle, mutta päätä haluta harrastaa seksiä niin usein kuin se on mahdollista ja teidän suhteellenne sopivaa. Aina ei tarvitse huvittaa. Seksi on kuitenkin erittäin tärkeä osa yhteyttä kahden ihmisen välillä.
7)      Flirttaile ja keimaile puolisollesi. Usko olevasi kaunein / komein ihminen maailmassa, kun viettelet puolisoasi. Vaihda merkityksellisiä katseita, hymyile ja naura, vilauta ”vahingossa”, lähetä tuhmia tekstiviestejä tai kosketa ohimennen. Ole itsevarma, ja muista – puolisosi on valinnut juuri Sinut!
8)      Älä flirttaile muille. Älä anna ajatuksen: ”Pieni flirttailu on elämän suola – eikä haittaa mitään” huijata itseäsi. Sillä se haittaa. Mikäli tuot ajatuksissasi jatkuvasti kolmansia osapuolia suhteeseenne, ne saattavat ihan kuin vahingossa tulla myös todellisuudeksi. Aluksi flirttailu voi nostaa egosi itsetuntoa, mutta loppujen lopuksi siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää parisuhteellesi tai Sinulle. Huomion hakeminen oman suhteen ulkopuolelta on egon perverssi tarve, joka todellisuudessa vie Sinua jatkuvasti kauemmas hyvinvoinnista ja onnellisesta parisuhteesta.
9)      Huolehdi siisteydestä ja puhtaudesta. Pitkissä suhteissa ulkonäkö menettää merkityksen ainakin silloin, kun parisuhde voi hyvin. Todennäköisesti puolisollesi olet kaunis / komea, vaikka olisit muutamia kiloja lihonut, kaljuuntunut tai ryppyinen. Kehon muutokset ovat väistämättömiä, ja jos yhteen on menty jo alle kaksikymppisenä, niin eipä sitä kenenkään keho sellaisena kovinkaan pitkään säily. Älä siis ota turhia ulkonäköpaineita, mutta muista pitää itsestäsi kuitenkin huolta. Muista peseytyä puolisoasi varten, muista huolehtia karvoituksen siisteydestä, muista tuoksua hyvältä.
10)   Valitse rakastaa – joka päivä. Pitkissä suhteissa rakkaus ei tunnu enää samalta kuin teinivuosien hormonimyrskyissä. Tärkeämpää kuin huimat rakastumisen ja ihastumisen tunteet on halu rakastaa puolisoa joka päivä. Ihastumisen hakeminen on jälleen osoitus epäterveestä ja kehittymättömästä egosta, ja silloin Sinun kannattaa panostaa muiden sijaan oman itsesi hyvinvointiin. Jos valitset rakastaa puolisoasi joka päivä, ihastumisen ja rakastumisen aallot vyöryvät ylitsesi silloin tällöin kuin itsestään. Se on aitoa, puhdasta ja kaunista. Valitse rakkaus. Valitse ihailla puolisoasi. Anna rakkauden tuntua päivittäin sydämessäsi. Ja silloin kun tunnet rakkauden, sano se ääneen.


Kiitos, että luit taas kirjoitukseni. Rakkautta Sinunkin päiviisi!

Pauliina Avola


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Diippii shittii

Minulla on paljon henkisen kehityksen tiellä pitkälläkin olevia ystäviä. Olen itsekin tehnyt jo useamman vuoden polkua henkisen kehityksen saralla, ja mitä enemmän syvennyn aiheeseen, sitä enemmän ymmärrän, miten alussa vasta olen. Kuulen jatkuvasti huikean viisaita ihmisiä erilaisten medioiden avulla, ja silmäni avautuvat joka kerralla lisää.

Itsekin puhun työssäni paljon arvoista, ajankäytöstä, uskomuksista, vuorovaikutuksesta, unelmista ja onnellisuudesta. Usein puhun kuitenkin varsin konkreettisella mikrotasolla. Aiheeseen liittyy kuitenkin paljon syvempiäkin tasoja, mutta jollain tavalla olen nyt itse polullani sillä tasolla, että olen valmis laajentamaan kenttääni aidosti vasta vähän. Oma kehitykseni tapahtuu omaan tahtiinsa, ja olen saanut rauhan sen asian kanssa, että minun polkuni on juuri niin pitkä kuin se on.

Kun perusasiat ovat kunnossa, ja oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on jo hyvällä tasolla, saattaa tyytymättömyys silti nostaa päätään. Itse huomaan aika ajoin luisuvani aina vain takaisin tietynlaisen tyytymättömyyden tilan uumeniin. Tämä  tila on sillä tavalla hyvä tila, että silloin yleensä herään (yhä uudelleen ja uudelleen) siihen, että jotain on tehtävä. Minussa on yhä edelleen jotain, mitä en ole huomannut - jotain, mikä estää onnellisuuttani.

Tyytymättömyyden tilassani lähdin tänään kysymään itseltäni muutamia kysymyksiä, joita olen kysynyt jo monesti aikaisemminkin, mutta jälleen kerran niiden kysyminen kirkasti minulle suuntaa elämässäni. Ja sain taas rauhan. Tavoitin onnellisuuteni uudelleen.

Haluan nyt jakaa nämä itselleni asettamani kysymykset myös täällä. Näitä kysymyksiä pohtiessa, voi saada pieniä tai suuria oivalluksia siitä, mihin suuntaan omaa elämää kannattaisi lähteä viemään.

1) Mikä lopulta on tärkeintä? Mitä minä oikeasti haluan, jotta koen eläneeni merkityksellisen elämän? (Tämä kysymys on minulle kaikkein tärkein - ja vastaus tähän kysymykseen on aina sama.)

2) Mistä pidän kiinni? Mistä minun kannattaisi päästää irti?
(Tähän kysymykseen minulla tuli useita, aika yllättäviäkin vastauksia. Näitä asioita päätin työstää heti.)

3) Mitä asioita pusken väkisin elämässäni eteenpäin? (Tähänkin löytyi yllättäviä vastauksia.)

4) Mitä jos minulla olisi kaikki maailman rahat? Miten käyttäisin aikani silloin? (Myös tähän sain taas uusia vastauksia.)

Minulle näihin neljään kysymykseen vastaaminen toi helpotusta. Suuntani on taas kirkas. Tiedän, mistä asioista minun on hyvä luopua ja päästää irti. Tiedän myös, mitä asioita minun kannattaa elämääni lisätä. Usein on kuitenkin niin, että kaikki se, mikä meille lopulta tuo niitä tunteita, joita yleensä elämässämme tavoittelemme (onnellisuus, rakkaus, inspiraatio, vapaus, rauha tms.), on jo saatavilla. Usein on vain omien päätösten takana se, kokeeko toivomiaan tunteita vai ei.

Kiitos Sinulle tekstini lukemisesta. Toivon, että olet löytänyt rauhan.

Rakkaudella

Pauliina Avola

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Taikuuden tavoittelua

Blogitekstit ovat jääneet "oikeiden" töiden alle viimeaikoina. Uudet tuulet puhaltavat lujaa (niin kuin aina), ja olen saanut kunnian olla mukana useissa erilaisissa projekteissa. Viime aikoina olen kuitenkin muutaman kerran törmännyt yhteen ihmisen erikoisimpaan piirteeseen - taikatemppujen odotukseen. Ihmisen mieli ainakin täällä Suomessa tuntuu toimivan aika erityisellä tavalla. Sitä miksi, ihmisen mieli aivoteknisesti toimii niin kuin se toimii, olen avannut jo aikaisemmissa blogiteksteissäni, mutta silti jaksan yhä ihmetellä (vähän turhautuneenakin) tätä aihetta.

Ihmiset nykypäivänä odottavat taikatemppuja. "Kun kerran maksan tästä - tuloksia pitäisi tulla." Esimerkkinä jälleen kerran yksi lempiaiheistani: painonpudotus. Ihmiset osallistuvat painonpudotuskursseille ja palkkaavat valmentajia auttamaan itseään pääsemään tavoitteeseensa. Valmentajat kertovat aivojen toiminnasta, sparraavat uudenlaisiin ajatuksiin, tekevät tutkitusti toimivat ja terveelliset ruokavaliot ja muuttavat asiakkaan liikuntaohjelmat tavoitetta tukeviksi. Tämä ei kuitenkaan riitä - miksi?

Koska asiakas on ostanut taikuutta. Asiakas ei (ainakaan pitkällä tähtäimellä) muuta / suostu muuttamaan mitään omista elämäntavoistaan. Asiakas syö siten kuin on aina ennenkin syönyt, asiakas liikkuu joko liikaa tai liian vähän - kuten ennenkin, asiakas toteaa, että mielen ja henkisen hyvinvoinnin harjoitteet ovat varmasti hyviä, mutta niihin ei ole aikaa. Ja silloin, kun mikään ei muutu, se on valmentajan vika. Valmentaja tai kurssi tai luento on huono. Emme siis ihmisinä ole kuitenkaan sisäistäneet sitä, että TEKEMÄLLÄ SITÄ, MITÄ ON AINA ENNENKIN TEHNYT - SAA SITÄ, MITÄ ON AINA ENNENKIN SAANUT (Albert Einstein).

Sama asia toistuu usein myös parisuhteissa ja muissa ihmissuhteissa. Puoliso kertoo meille, mitä hän meiltä toivoisi enemmän tai vähemmän. Puoliso saattaa jopa kertoa, miten hän toivoisi itseään kohdeltavan. Harva kuitenkaan edes kokeilee toimia puolisonsa toiveiden mukaisesti. Ja tästä luonnollisesti seuraa se, että mikään parisuhteessa ei muutu. Vuodesta toiseen riidellään samoista asioista ja lopulta erotaan. Onko se kuitenkin liian paljon vaadittu, että edes kokeilisi toimia siten kuin puoliso toivoo. Ja jälleen kerran me odotamme taikuuden tapahtuvan. Odotamme vuositolkulla, että parisuhdeongelmat ratkeisivat, vaikka emme itse muuta parisuhteen dynamiikassa yhtään mitään. Taas odotamme, että TEKEMÄLLÄ SITÄ, MITÄ ON ENNENKIN TEHNYT - SAISI JOTAIN MUUTA KUIN, MITÄ ON AIKAISEMMIN SAANUT...

Tai jos ollaan luentotilaisuudessa kuuntelemassa ohjeita vaikkapa henkisen hyvinvoinnin avaimista. Todetaan kylmän viileästi, että "kyllähän nämä nyt jo tiedetään". Ja aivan varmasti tiedetäänkin, mutta toimitaanko niiden ohjeiden mukaisesti - yleensä ei. Me tiedämme kyllä, mutta emme TEE. Ja minun mielestäni tässä on yksi suurimmista syistä tämänkin hyvinvointivaltion huonovointisuuteen. Meillä on kaikki aika, resurssit ja mahdollisuudet olla maailman onnellisin kansa, mutta ongelmaksi muodostuu se, että me emme TEE omalle hyvinvoinnillemme mitään.

Toivoisinkin nyt tämän tunnetta täynnä olevan paatoksen herättävän Sinua lukijani TEKEMÄÄN asioista uudella tavalla, jos elämäsi ei juuri nyt ole niin onnellista kuin toivoisit sen olevan. Älä enää mieti, pohdi, puntaroi, vertaa, suunnittele, syyttele muita - vaan TEE asioita, joiden TIEDÄT lisäävän hyvinvointiasi. Kokeile edes!

Kiitos, että luit tekstini :)

Sydän täynnä toivoa hyvinvoinnin puolesta

Pauliina Avola

lauantai 31. tammikuuta 2015

Päin vastoin kuin yleensä - luovu stressistä vain hetkeksi

Ota pieni tauko elämästäsi tänään. Pienellä tauolla tarkoitan aivan oikeasti pientä taukoa. Pienen tauon merkitys aina silloin tällöin saattaa olla pelastava tekijä arjen jaksamisen kanssa. Ja nyt en tarkoita sitä vinkkilistaa, jossa pyydän Sinua meditoimaan, urheilemaan tai tekemään toisille hyvää. Tällä tauolla tarkoitan aidosti muutaman minuutin pysähtymistä oman itsesi äärelle. Tuokin sanonta saattaa viitata meditointi -tai mindfulness -harjoituksiin, ja todellisuudessa tarkoittamaani hetkeä todella voidaan kutsua myös meditaatioksi.

Tänä aamuna huomasin työstressin, lasten asioiden ja omien haaveideni olevan hetkellisesti ristiriidassa. Huomasin kehossani jumituksen rintakehässäni, ja se jumitus on minulle merkki siitä, että kauhun tasapaino on taas löytymässä. Mukavien joululomien jälkeinen energia-buusti alkaa loppua, ja arki on ottanut taas mukavan niskalenkin elämästäni.

Töiden määrä tuntuu vyöryvän itseni yli, ja lapsilla tuntuu olevan suuria asioita elämässään, joiden ratkaisemiseen he tarvitsevat minun apuani ja aitoa jakamisen läsnäoloa. Samalla kuitenkin oma intohimoni vetää muualle, vaikka lapset ovatkin tärkein asia elämässäni.

Ahdistuksen ja stressin puristus rintakehässäni onneksi kuitenkin pysäyttää minut miettimään, että tämä tila ei ainakaan ole sitä, mitä itselleni toivon. Niinpä päätin (jälleen kerran) pysähtyä. Sata hommaa odottavat tekijäänsä, ja juuri sillä hetkellä minä päätän pysähtyä. Aluksi se tuntuu todella nurin kuriselta, mutta useamman kerran kun on lyönyt omaa päätään seinään, tiedän, että pysähtyminen on ainoa keinoa minulle päästä yli tästä tunteesta.

Istun hetkeksi sängylleni, ja kysyn itseltäni: "Mikä on olennaista juuri nyt?" Ja jälleen kerran sisäinen viisauteni antaa minulle vastauksen. Tällä kertaa paine sisälläni on kasvanut jo niin suureksi, että vastaus kuuluu: "Selvitä pääsi."

Niinpä istun parin minuutin ajan paikallani, otan kalenterin käteeni ja merkitsen kalenteriini ohjelman, miten selviän kaikista ensi viikon töistä mahdollisimman kivuttomasti ja stressittömästi. Päätän ensi viikon ajaksi luopua tällä hetkellä suurimmasta intohimoni kohteesta. Päätös luopua kaikkein mielenkiintoisimmasta tekemisestä ei aina tunnu mukavalta, eikä se ole pitkällä aikavälillä kannattavaakaan oman hyvinvoinnin kannalta luopua ajankäytöllisesti niistä asioista, jotka saavat oman sydämen laulamaan, niin siitä huolimatta se saattaa joskus vapauttaa. Luopumalla hetkellisesti jostain itselleni tärkeästä, huomaan stressini helpottavan.

Yleensä neuvoni itselle tärkeiden ja intohimoisten asioiden suhteen on täysin päinvastainen, mutta tänään ehdotankin jokaiselle, joka kamppailee oman jaksamisensa kanssa, tekemään välillä toisin. Oman elämän unelmat ja haaveet, sekä sellaisten asioiden tekeminen, mikä on itsessään ilahduttavaa ja tärkeää, ovat onnellisuuden kannalta kiistattoman tärkeitä. Mutta huomaan, että yhtä lailla niistä tiukasti kiinni pitäminen saattaa aiheuttaa todellista stressiä elämään.

Minun pieni pysähtymisen hetkeni neuvoi minua tänään tekemään juuri päin vastoin kuin yleensä opetan, mutta nyt minulla on taas uskomaton rauha sisälläni. Möykky rintakehästäni on kadonnut. Ja tiedän, mihin kaiken energiani tänä viikonloppuna suuntaan. Tämä viikonloppu on lapsille, ja lasten asioille. Ensi viikolla teen ahkerasti ja rennosti työni. Ja seuraavalla viikolla palaan takaisin intohimoni pariin.

Pieni hetki itselle saattaa siis ratkaista useita isojakin kysymyksiä elämässä, mutta ennen kaikkea se voi antaa sisäisen rauhan. Jos siis kaipaat enemmän sisäistä rauhaa elämääsi, niin kokeile pysähtyä hetkeksi oman elämäsi keskelle, ja tee pieniä suunnan muutoksia arkeesi edes hetkellisesti.

Rauhaisaa viikonloppua Sinulle lukijani!

Terkuin

Pauliina Avola

maanantai 29. joulukuuta 2014

Unelmia, lupauksia ja itsensä johtamista vuodelle 2015

Useimmat meistä tekevät aina uuden vuoden tienoilla lupauksia ja suunnitelmia tulevaa vuotta ajatellen. Ihmisen onnellisuuden kannalta erityisesti tulevaisuuden tavoitteet ja unelmat ovat ensisijaisen tärkeitä. Ihmiset, joilla on unelmia ja tavoitteita, ovat tutkimusten mukaan onnellisempia kuin ne ihmiset, joilla näitä ei ole. Ja itse asiassa viimeisimpien tutkimusten mukaan sillä, että saavuttaako ihminen tavoitteitaan, ei ole onnellisuuden kannalta niin paljoa merkitystä kuin sillä, että ihmisellä ylipäänsä ON tavoitteita ja unelmia. Mutta onhan tietysti totta, että ne ihmiset, joilla on elämässään selkeitä tavoitteita, myös saavuttavat niitä suuremmalla todennäköisyydellä kuin ne ihmiset, joilla ei tavoitteita tai unelmia ole. Unelmionti on siis kaikin puolin hyvä asia, ja kannustankin kaikkia lukijoitani siihen.

Olen itse tehnyt muutama viikko sitten itselleni taas uuden aarrekartan ensivuoden unelmilleni, ja aarrekartan tekeminen yllättää minut joka kerta. Yllätyn siitä, että joka kerta niitä tehdessäni huomaan, että oikeasti unelmoinkin monista sellaisista asioista, joista en ollut tiennyt unelmoivani ennen kuin vasta siinä hetkessä, kun pysähdyn tekemään karttaa ja unelmoimaan. Itse olen tehnyt aarrekarttoja unelmieni ja tavoitteideni tueksi jo vuosia. Joskus unelmien toteutuminen on kestänyt 2 kuukautta, ja viime vuoden unelmieni toteutumiseen aikaa kului jopa 10 kuukautta. Olen kuitenkin todennut, että menetelmä on ainakin minun kohdallani eirtyisen toimiva. Ja minulla on ollut ilo ja kunnia todistaa unelmien toteutumista aarrekartan avulla myös kymmenien muiden kurssilaisteni siivellä.

Menetelmä ei kuitenkaan ole kaikille tuttu, ja siksi ajattelin tässä tekstissä vähän kertoa, MIKSI visuaalinen tavoitteiden asettelu on niin kannattavaa.
Aivot ymmärtävät kuvia nanosekunneissa, ja siksi visuaalinen tavoitteiden asettelu on äärimmäisen tehokas tapa saavuttaa elämässään uusia päämääriä ja onnellisuutta. Kirjoitettua tekstiä aivomme eivät ymmärrä lähellekään yhtä nopeasti ja helposti kuin kuvia. Lisäksi aivomme näkevät kuvat ympärillämme, vaikka emme varsinaisesti kiinnittäisi itse niihin huomiota. Kuvat virtaavat suoraan alitajuntaamme, ja aivomme alkavat automaattisesti toteuttaa uutta tulevaisuuttamme. Visuaalinen tavoitteen asettelu avartaa näköaloja, koska se aktivoi uusia aivojen osia (MIND-TRAINING) eli erityisesti etuaivolohkon oikeaa puolta. Aivoissa tapahtuu suorastaan räjähdys, kun näemme kuvat, joissa toivomamme asiat ovat jo tapahtuneet. Vanhat aivojemme osat alkavat uskoa, että noinhan se on, koska kerran näen, että se on tapahtunut. Aivot uskovat aina kuvaa, ja liikkuva kuva on aivoille aina ehdoton totuus. Kuvat ovat siis merkittävästi tehokkaampia alitajunnan aktivoijia kuin kirjoitetut tavoitteet. Aarrekarttakursseilla työskentelemme siis alitajunnan ja tietosen mielen kanssa. Alitajunta on tehokkain tavoitteiden toteuttaja, ja kuvilla voimme ohjata alitajuntaamme suoraan. Voimme ikään kuin pikaisesti ohittaa tietoisen mielen, joka useimmiten tarjoaa meille ison tukun vaihtoehtoja siihen, MIKSI mikäkin unelma tai tavoite ei ole meitä varten, tai ei onnistu meidän kohdallamme, tai ei ole meille mahdollista. Ja juuri tästä syystä aarrekartta toimii jopa ihmeellisen nopeasti.

6.1.2014 pidän Nokialla kaikille avoimen MB Aarrekarttakurssin. Tervetuloa mukaan! MB Aarrekarttakurssi 2015

Vuoden vaihde on yleensä meidän elämässämme se aika vuodesta, kun keskitymme edes hetkellisesti itsemme johtamiseen. Harva meistä kuitenkaan on todella keskittynyt edes kerran vuodessa aidosti siihen, mihin haluaa elämänsä kulkevan. Itsensä johtamisessa on kyse myös vastuun ottamisesta omasta elämästä. Ja tämä on meistä yleensä niin pelottavaa, että jätämme elämämme mieluummin sattuman varaan. Ja usein annamme "ulkomaailman" johtaa jopa uuden vuoden lupauksiamme ja toiveitamme. Voit käydä katsomassa pienen videopätkän aiheesta: 90 päivää Energiaa! -painonpudotuskurssin luentomaistiaisia osa 1. Video on yhden 90 päivää Energiaa! -kurssin henkisen valmennuksen luennon alusta. Luento itsessään käsittelee monipuolisesti ihmisen arvoja, mutta pätkässä avaan itsensä johtamisen teoreettisia näkemyksiä.

Katso lisää Energiaa! -painonpudotuskursseistamme osoitteesta: www.painonpudotuskurssi.fi.

Monet meistä lupaavat uutena vuotena lopettaa tupakoinnin, aloittaa terveelliset ruokailutottumukset tai laihduttaa 10 kiloa. Vaikka jokainen noista edellä mainituista lupauksista onkin mielestäni huippuhyvä ja kannattava, niin mielestäni uuden vuoden lupausten tulisi ennen kaikkea pohjautua omiin arvoihimme. Jotta voisimme aidosti tehdä vuodesta 2015 elämämme upeimman, tulisi lupausten, toiveiden ja unelmien olla erityisesti arvojemme mukaisia. Suosittelenkin Sinua miettimään terveyteen liittyvien lupausten lisäksi itsellesi sellaisia lupauksia, jotka heijastavat syvimpiä arvojasi.

Itselleni esimerkiksi perhe ja avioliitto ovat kaksi erittäin tärkeää arvoa. Itse olen tehnyt esimerkiksi näihin liittyviä lupauksia. Lupauksiani ovat, että vietämme perheenä vähintään yhden "villasukka"  eli kotipäivän kuukaudessa, jolloin kukaan perheestämme ei mene minnekkään, ja olemme yhdessä pelaillen ja lepäillen. Avioliittoa taas lupaan hoitaa jokakuukausittaisella "treffipäivällä".

Esimerkiksi tämän kaltaiset lupaukset ohjaavat elämääni aidosti minulle merkittävien asioiden suuntaan, enkä mene vain "valtavirran" lupausten sumussa tai panosta liiallisesti vaikka ulkonäköön laihduttamalla tai treenaamalla. Ja tässä yhteydessä haluankin korostaa, että ulkonäköön liittyvissä lupauksissa ei mielestäni ole mitään pahaa silloin, kun ne ovat aidosti jonkin ihmisen arvoissa. Egon pönkitykseen en juurikaan usko. Enkä usko, että pelkästään egostamme lähtevät tavoitteet tai lupaukset tekevät ketään meistä onnellisiksi tai hyvinvoinviksi pitkällä tähtäimellä.

Suosittelenkin siis Sinua pohtimaan, mitkä ovat ne arvot, joita lupauksesi tai toiveesi elämässäsi heijastavat. Jos esimerkiksi ystävät ovat Sinulle tärkeitä, voit luvata itsellesi esimerkiksi tavata heitä jollain tavalla säännöllisesti. Jos taas terveys on Sinulle tärkeä arvo, voit luvata itsellesi esimerkiksi laihduttaa sen 10 kiloa. Jos taas järjestelmällisyys on Sinulle tärkeä arvo, voit esimerkiksi luvata itsellesi siivota kaikki kaapit alkuvuoden aikana tai jos esimerkiksi luovuus on Sinulle tärkeä arvo, voit luvata itsellesi esimerkiksi yhden päivän kuukaudessa valokuvaukselle tai maalaukselle. Mitä tahansa arvosi ovatkaan, niin suosittelen lupaamaan itsellesi niiden mukaisia lupauksia vuodelle 2015!

Energiaa! -painonpudotuskurssit alkavat viikottaisin tapaamisin 10-12.1.2015 Nokialla, Ylöjärvellä ja Tampereella, ja 90 päivää Energiaa -painonpudotuskurssin voit aloittaa milloin tahansa verkossa! www.painonpudotuskurssi.fi
Lämmin kiitos Sinulle, joka luit taas tekstini. Toivon Teille kaikille koko sydämestäni onnellisuutta ja rakkautta vuodelle 2015!

Vuotta 2015 jo innolla odottaen,

Pauliina Avola
Pro-Energy
Valmennustalo Valo